prescription glasses fast [url=https://clonazepam.hatenablog.com]https://clonazepam.hatenablog.com[/url] drug war documentary

Hei Nenna!
Luin äsken Manchon rullien ja miekkaleikkien pelosta. En tiedä yhtäkään koiraa, joka ei kärsisi kun kotona huidotaan miekoilla ja käyttäydytään "epäilyttävästi", kuten rullaan äänteleminen. On muistettava, että koira on kuitenkin eläin, ei lelu. Koira tarvitsee myös oman rauhallisen nurkan, missä hänen häirintä on ehdottomasti kieletty kenelle tahansa. Koira tarvitsee vähintään 18 tuntia unta ja lepoa päivässä, muuten kärsii sekä koiran psyykkinen, että fyysinen terveys.
Minun on tietenkin vaikea arvioida tilannetta täältä Helsingistä päin, mutta kuulostaa vähän huolestuttavalta. Olen pahoillani jos olen ymmärtänyt väärin, mutta suosittelisin, että yrittäisitte vähentää koiran stressimäärää, muuten koira voi tosiaan joko sairastua fyysisesti tai psyykkisesti ja tällaiset tilanteet ovat aina traumaattisia lapsille. Muista myös, että tarvittaessa meille saa koiran palauttaa. Uskon kuitenkin, että pärjäätte jos vain koira saa olla rauhassa koira.

Hei Nenna! Luin ongelmastanne. Mancho on tullut tarhalla kaikkien koirien kanssa toimeen.
Vartioimisessa ongelmana on nyt näköjään se, että koska Mancho on nyt vihdoin saanut perheensä, hän päätti, että hänen on pidettävä
teistä huolta ja vartioitava teitä.
Meillä oli sama ongelma yhden koiramme kanssa. Olin itse löytänyt hänet kadulta. Hän oli älyttömän kiltti ja haki huomiota ohikulkevilta ihmisiltä. Kun tuli meille, hän aluksi edelleen yritti lähestyä kaikkia ohikulkijoita ulkona ja haki hellyttä.
Ajan kuluessa, hän kuitenkin ymmärsi, että tämä on hänen ikioma koti ja perhe vihdoinkin ja alkoi kaikin voimin vartioimaan meitä ja asuntoamme.
Rauhallisesti, mutta varmasti annoimme hänen kuitenkin ymmärtää, ettei niin saa käyttäytyä ja tällä käytöksellä ei saa meidän hyväksyntää. Jonkin ajan päästä tämä vaihe menikin ohi ja nyt kaikki vieraat ovat taas hänenkin puolesta tervetulleita meille.
Kun uusi koira on tulossa kotiimme, tutustutamme koirat kuitenkin ensin ulkona ja yhdessä tulemme sisään. Silloin koiralle ei tule tunnetta, että vihollinen on änkeytymässä hänen reviirilleen.
Samoin kuin adoptiolapset, myös adoptiokoirat saattavat käyttäytyä toisessa adoptiovaiheessa (joka tulee nöyrän alkukiltteyden jälkeen)
provosoivasti ja saattaa tulla hyvin odottamattomia ongelmia esiin, joita heillä ei aikaisemmin koskaan ollut. Tässä vaiheessa he kokeilevat erilaisia käyttäytymistapoja tutkien mikä olisi paras niistä. Nämä ongelmat ovat kuitenkin yleensä ohimeneviä jos laittaa rakkaudella ja kärsivällisyydellä rajat.
Et voi edes kuvitella, mitä kaikkea jouduimme kokemaan tässä adoptiovaiheen "toisessa osassa" jokaisen koiramme kohdalla.
Mutta nyt on kaikki ohi.
Konsultaatio ja apu joltakin hyvältä ammattilaiselta, joka osaisi arvioida teidän perheen tilanteen ja neuvoa käytännössä, miten kannattaisi toimia ei varmaan olisi myöskään pahitteeksi.

Joo mie oon nyt ollu yhteydessä koirakouluttajaan ja olenkin saanu hyviä vinkkejä jotka ollaan saatu täällä meillä kotona toimimaan. Uusi juttu on "rullamörkö", tästä enemmän blogin puolella.
Kyllä me manchon kanssa toimeen tullaan ja pienin askelin kanssa mennään eteenpäin. :)

1. Ret ei ole äänille herkkä, sietää pauketta ja poraamista ja räjäytys ääniä, ei pelkää, tuskin korvaansa lotkauttaa. Näitä ääniä Ret lähinnä kuulee kun lähistöllä o Metro työmaa. Ei siis meillä kotona.
2. Kun ovikello soi Ret istuu/tai nousee istumaan ja odottaa nätisti et kuka siellä on /tai kuka tulee ja sitten tulee nuuskasee, ja on ihan rauhallinen.
3. Jos ei oteta huomioon "remmiräjäämistä" Ret ei välitä ohikiitävistä autoista, tai juoksijoista/ tai muustakaan ohikiitävästä /taivastaantulevasta viuhahduksesta
4. Ret ottaa kädestä annetun namu palan, vaikka kuinka pienen, nätisti ja varovasti, ei ole ahne.
5. Kun kuljemme kadulla jossa paljon liikennettä, kuten iso omena, meidän ostari ja siellä paljon ihmisiö esim. nyt oli syysmarkkinat niin kyllä kuljin rinta rottingilla Ret käyttäytyi niin "koulututetun" koiran mukaisesti, vierellä, minnekkään hötkyilemättä.

6. viel yks ylmäärääräinen kun "turvaportti on" poissa Retin haukkuminen sisällä lähes olematonta, uloslähtiessä innostuu..mutta siihenkin auttaa kun annan jonkun "karvanallen" riepoteltavaksi.
Remmi rähinä myös "jotenkin hallinnassa" pitää vaan jutella kovasti ja kehua, niin Ret ei rähise..paitsi jos"tulee ylläreitä nurkan/kadunkulman takaa..mutta sekin rähinä on rauhottunut eli ei enää sellasta "kiihkoa" mukana. Ret lähettää terveisiä ja minä myös

meillä vielä treenataan tuota ulo-ovi vahtimista :D poika kun on päättänyt että sieltä ei kukaan tule omin nokkineen sisään. Mikä on toki hyvä asia minusta että pitää vahtia.
Lisäksi meillä nyt kuljetaan ovista aina ihminen ensin periaatteella ja se oli mancholle kova paikka tajuta ettei oikeesti saa mennä aina ensimmäisenä.
Sohvan valtaus on ohi. Poika ei mene sinne enää ollenkaan, siinä kesti viikon verran kun roudattiin ukko aina siitä pois :D

Miksiköhän Ret ei tykkää harjaamisesta, olen kokeillut lähes kaikilla mahdollisilla harjaus välineillä, nyt Ret parhaillaan irroittaa sitä ohutta nukkamaista pohja villaa joka olis hyvä saada sitä mukaan pois kun "silminkin" näkee että paljon irtoo. Poika alkaa näyttää "rähjäkkeeltä" ja nyt ois hyvät neuvot tarpeen. Uskoisin että Ret:kuani on ennenkin harjattu, toivoisin että harhaus olis "ihanaa" eikä "kamalaa" Retin mielestä, en ole satuttanut Retiä harjatessani, ja välttelen niitä "arkoja" paikkoja. Nyt harjaus onnistuu ulkona ehkä hiukkasen paremmin kuin sisällä, mutta olis kyllä pojan muhkeet takapohje ja muutenkin taka osasto saatava siistiks. Miten onnistuisin niin että Ret nauttis ja olis harjauksesta hyvillään, en millään raaski enkä halua alistaa sitä harjaukseen väkisin.?

Miulla oli joskus aikaa,vuosia ja taas vuosia sitten koira,joka ei sietänyt harjaamista. Ei ollut kanssa väliä millä ja miten harjasi,aina tuli jopa hammasta näkyviin,varotusmurinan kera. Tää koira oli pitkäkarvanen collie joten arvata saattaa sitä karvan määrää :D
Mie aloin sit tekee siit harjaamiseta "meidän hetken".
Pari kertaa viikossa istuttiin lattialla ihan vierekkäin,koira miu edessä jalkojen välissä. Ensin vaan silittelin joka puolelta. Samalla tavalla kuin jos miulla olis ollu harja kädessä. Sitten kun aika oli kypsä niin otin oman hiusharjan mukaan leikkiin. (kyllä,oman hiusharjan! :D ) Harjasin välillä omia hiuksia,ja välillä ihan vaan yhden vedon verran koiraa. Annoin koiran haistaa harjaa aina välillä,kun olin itse harjannut itseäni ja kun olin harjannut koiraa. Sitten kun nää hipaisuharjaukset alko onnistuun,vaihdoin sellaseen pehmeeseen koiranharjaan. (tällä en enää omiani harjannut ) ja silittelin,ja välillä vedin harjalla,annoin haistaa, harjasin,silitin,haistatin ja näin jatkettiin. Kohta vaihdoin harjan koiran turkille sopivaksi ja hiljaa mutta varmasti koira alkoi tottua antoi uskaltaa miu harjata. En muista kauanko tähän kului aikaa,mutta täyteen luottamukseen harjauksen suhteen meni kyllä viikkoja. Jami oli pahoinpidelty koira kun meille tuli,ja pelkäsi monia asioita. 15-vuoden aikana sain karsittua lähes kaiken pelon pois,paitsi vesikammoa.
Mancho onneksi antaa harjata ja hän tykkääkin siitä. Toivottavasti teilläkin pian tähän totutaan. Aikaa se vaatii,ehkä harjaamisessa on ollut joskus mukana kipua tuottavaa asiaa :(

Vähän tolleen olen itsekkin menetellyt, pikkuharjauksia, siten kun koira "antaa " tehdä.

Täältä Turusta kanssa terveisiä Denyltä joka meille tuli toissakeväänä Pietarista. Huh huh onko siitä jo niin kauan....

Kyllä se oikeasti kun on kärsivällinen niin etenee ja ei kannata turhautua jos ei muut sitä huomaa. Mullakin aina paloi omiin vanhempiin pinna kun joka kerta kun heitä kävi moikkaamassa sai kuulla että eikös tuo koira onkohan sillä sinun luona ihan hyvä olla kun ei vieläkään ton reippaampi ole ja pitäisikö etsiä uusi koti niin saisi enemmän energiaa (en ole enää väleissä vanhempiini osittain tämän takia). Mutta se on oikeasti jo hyvä juttu että Deny heilläkin uskalsi äidiltäni ottaa ruokaa kädestä ja olla sohvalla vieressä vaikka alkuun piti taas aina muistella että mikäs paikka tämä tällainen oli. Isäni pelotti edelleen koska hänellä on rehevä parta naamassa ja karvaiset miehet on aikas kamalia ainakin pikkuisen mielestä. He eivät olleet siellä alkuunsa kun saimme kaverin kotiin ja totuttelu alkoi ensin minuun sitten avomieheeni. Deny iloisesti ja energisesti leikkii sisällä ja puistossa Rokin meidän 4v kultaisen noutajan kanssa (hänkin puolittain pelastettu, hieman pahoinpitelytaustaa) ja käy paijaamassa meidän kisuja ^^ <3

Utelias on tuo kaveri siitä on apua mutta aina kun on jotain uutta ja uusia miehiä niin sitten otetaan hiljakseen ja saadaan paljon nameja. uudet naiset kun käy saa jo ekalla kerralla pusuja kädelle että siitä huomaa miten on opittu jo paljon. En tiedä kuinka arka Mancho on lähtökohtaisesti mutta ikinä ei oikeasti kannata väsyä tai luovuttaa sillä ne pusut (ja innokkaat aamuherätykset), hännänheilutukset ja jopa se sukkien varastelu. ne on kaikki hetket sen arvoisia kun on ihania eläimiä ympärillä. Ja meillekkin kunhan taas arki on tasaantunut ja denin kanssa ollaan kärsivällisesti kuntouduttu niin eiköhän meille vielä yksi karvapallo mahdu Pietarin kaduilta. Mutta siihen menee vielä hetki koska koiran tahdilla tässä liikutaan ja meillä ei ole mihinkään kiire!

Mancho lähettelee takaisinpäin terveisiä :)
Sorry kun en ole kerinnyt vastaamaan mitään, on ollut tämä rutinoituminen melko kiirreellistä kun miun erityislapseni on nyt koulusta pakkolomalla ja omaa aikaa ei tällä hetkellä käytännössä ole ollenkaan.

Meillä tää mancho-boy on hyvin vahtialtis. Ja ylisuojeleva :D
Kun meille tulee joku,ihan sama onko mies vai nainen vai lapsi,joudun vahtimaan manchoa ja toppuuttelemaan ja hokemaan että kaikki hyvin ja rapsutuksia satelee. Poika ei halua ketään mein lähelle. Toisaalta vahtivietteys on hyvä, mutta toisaalta ei. Se pitää kouluttaa pois koska muuten meillä ei käy kohta ketään :D Ihmisiin pitää tottua.Mutta sitten kun tuolla ollaan lenkillä,niin tää kaveri ei huomaa toisia ihmisiä oikeestaa mitenkään, kiertää kaukaa ja koiratkaa ei kiinosta :D Opiskelut siis kesken meillä vielä. Mutta on se ihana, on se <3

Voi Nenna, itkin kuin mikäkin lukiessani pennun tarinaa sivullasi. Olen niin onnellinen, että Mancho saa kodin juuri teiltä! Arvostan kovasti myös, että olet jaksanut tehdä tällaisen sivun ja samalla lisäät ihmisten tietoisuutta aiheesta. Monilla ihmisillä on ennakkoluuloja resque-koirista. Täällä ihmiset voivat seurata, minkälainen se elämä resque-koiran kanssa on teillä.

Samanlaisia tarinoita on netti pullollaan. Ja mikä kaikista kipeintä, ne on lähes kaikki tosi tarinoita. Ihminen joka on tarpeeksi eläinrakas,tuntee kipua tuollaista tekstiä lukiessaan. Oli kyse sitten mistä eläimestä vain. Joskus aikaa seurasin somessa erään naisen retkiä pietariin,romaniaan, espanjaan ja missä lie kävikään, näillä rescue matkoillaan. Miun oli pakko lopettaa se. Tämä nainen läjäytti etusivuni täyteen mitä raadollisempia kuvia ja videoita koirista. Teko oli jopa oikeutettu. Se oli tapa herättää ihmiset ymmärtämään. Mutta se oli liian räikeä tapa minulle. En vain enää pystynyt seuraamaan. Sen jälkeen mietin pitkään olisiko miusta tähän hommaan. Pystyisinkö mie tarjoamaan tälläiselle koiralle kodin ja turvan. Nyt on päätös tehty. Mie tiijän et pystyn ja oon hemmetin ylpee siitä että otin ensimmäisen askeleen tähän suuntaan. Ja toivon että tämän sivun kautta muutkin vähänkin epäilevät herää siihen todellisuuteen että kaikilla on mahdollisuus auttaa. Aina jollain tavalla. Se on välittämistä. Se on rakkautta.

Jätähän tassunjälki käynnistäsi ;)

Koiran rukous..sait mut kyyneliin
Rescue koirat ovat myös sydämen asia, jokainen koira joka pelastuu "kauheuksien" koettelumuksista ansaitsee kodin, ja hoitoa ja huolenpitoa eniten hellyyttä ja välttämistä, rakkautta joka kestää kaikki "ongelmat" joita tulee, halusi tai ei..Rescue koiran ottaminen ja minkä tahansa koiran ottaminen on "vakava" asia, iloisella tavalla, on turha kuvitella että kyllä se siitä sit tokenee, ei monet "pelastetut ja monet kiertolaiset" tarvitsevat ihmisen joka kouluttaa itsensä, ja tarvittaessa pyytää vaikka ammatti apua voidakseen olla isäntä/emäntä , omistaja koiralleen joka tarvitsee apua ja ymmärrystä, en kiellä joskus raivostuttaa, mutta sitten naurattaa ja muistutan itselleni, pienin askelin, ja vaikka tulee takapakkiakin joskus.,ei se ole koiran vika, koira ei osaa kertoa, tai minä en vaan ymmärrä, että "mitä". Mutta on ollut ihanaa että Ret on ollut vasta 2 kuukautta,.ja se on kyllä kuin erimies, pienin askelin, monin hellyyksien ja paijauksien ja halien jälkeen on hyvä olla, eteenpäin olemme menossa, Ret reipastuu ja suomalaistuu vauhdilla, hyvä et perässä pysyn..

Tarttui silmään tuo suomalaistuminen :D Siis miehän mietin että mitä mie puhun tuolle otukselle että hän paremmin minuu ymmärtäis. Venäjää kun en osaa :) Aluksi toistin kaiken sanomani myös lontooksi. Mutta hyvin pian huomasin että eleet ja äänenpaino suomalaisittain toimii kaikista paremmin! Kyllä hän istuu kun sen sanoo lontooksi, mutta niin hän tekee suomellakin,kun äänensävyssä on tietty paine. Itse olen koiriani opettanut äänettömiin käskyihin, käsieleillä istumaan, antamaan tassua, makaamaan ynm...Ja nythän täällä puhutaankin taas vain suomea :)

Koira (erityisesti rescue, näin uskon) kouluttaa ihmistään siinä missä ihminen koiraansa. Nämä onnettomat tulevat vaikka ja millaisista kauheuksista täysin uusiin ympyröihin. On äärettömän vaikeaa ja stressaavaa heille alkaa luottaman uuteen ihmiseen joka jopa puhuukin eri kieltä mitä on tottunut kuulemaan! Se on todellakin, pienin askelin eteenpäin. Ja silti, jokainen päivä todistaa jollakin pikkiriikisellä asialla sen, että luottamus todellakin on syntymässä, pienin mutta vahvoin askelin.

Mancholla on vielä tänään yhden uuden ihmisen tutustuminen edessä, kun mieheni kotiutuu illalla. Uskon kyllä kumminkin kaiken menevän ihan hyvin. Ja miehän olen tässä jo "tuttu" josta mancho ottaa turvan. Lenkilläkin ollessamme hän aina välillä tarkistaa, tulenko todella vieläkin perässä :D

Kyllä olen kanssasi samaa mieltä tostä et mitä kieltä puhuu, ei ole ongelmista suurin, mutta Ret, ihan totta ei esim. istu, käskyllä istu, vaan olen nettiopikellut venäjää ja kun sanon "sidet" poika istuu heti, kaikki muu käskytys sujuu suomeksi, vaikkei käskytystä paljon ole, enemmän kehuja kun menee hvyin,
Kun Ret saapui suomeen, "olen varma" että poika aluksi oli mulle "vieraskoree" oli niin kaikenpuolin "osaava" ja hyvä käytöksinen, nyt Ret on kotiutunut ja kotiutuu koko ajan enemmän ja enemmän ja siksi pojasta selviää piirteitä joita aluksi ei ollut, Esim. Ret ilmoittaa asioita haukummalla, ensin silleen hau ja hau hau, jos en reagoi hän ilmoittaa pidemmällä haukku sarjalla, asioita joita ilmoittaa sisällä on haluan ulos ja hali mua ja Ret ilmoittaa hau haulla , et kissat tappelee.
Ulkona Ret on alkanut "remmirähinän" jota aluksi ei ollut, joten kuljen juuston paloja taskussa ja ennen kuin kiihkis on päällä, on se ennakoitava ja kiinnitettävä pojan huomio herkku paloihin ja kovasti sitten hyvä poika kehuja, käytän myös käsimerkkiä ja komentoa "ohi" ja juuri tänään 3 onnistunutta ohitusta ja ilman herkkuu vain oma ennakointi, ekaan haukkuun, Kiitos, huomasin koirat ja Ohi. Huikeeta kun koira oppii ja ymmärtää mitä tahdon sen tekevän tai jättää tekemettä. Olen yksikseni miettinyt Retin kohdalla sen historiaa, koska Ret on kiltti ja hellyydenkipeä koira et miks alkoi toi "remmirähinä" Olen alkanut työkseni pojan kanssa toimimaan seuraavasti, kun tulee vastaan tuleva koira, puhun Retille huolettomasti ja hyväntuulisesti kun koira ja omistaja ovat riittävän lähellä alan huolettomasti puhella koiran omistajalle, ihan mitä vaan, kyselen sukupuolta ja sitä tavallista koira pulinaa, Ret rauhoittuu tästä ja istuu vierelle, kuin "koulutettu" koira. ja on suht välinpitämätön koirasta, huomaan kumminkin että Ret lähettää niitä rauhoittavia singnaaleja, haukottelee, katsoo ohi ja kun tarpeeksi on pulistu Ret ilmoittaa haukulla mulle, jatketaan nyt hyvä ihminen jo matkaa.
Niin aattelin siis voisko olla mahdollsta että Retin entinen omista olis jotenkin opettanut Ret:iä haukkumaan niitä kulkukoiria ja tän takii käytin ilmaisua "suomalaistuu" koska jos päätelmäni pitää edes jotenkin paikkansa niin Retillä on oppimista 9vuotta kestäneestä "tavasta".haukkua eli suojella emäntäänsä. Eräs mies sanoi minulle kerran tälläisessä tilanteessa kun pyysin et jäätäis vähän juttelee ja kerroin Retin tarinan ja mikä mun motiivi on..hän sanoi että kun näki katseen, siinä oli pelkoa, ei vihaa ja me juteltiin ja Ret istui vierellä toinen koira ihan lähellä,
hän rohkaisi mua käyttäään just tätä menetelmää ja ymmärsi hyvin tilanteen ja sanoi ettei hänestä tilanne ole paha, koska kora rauhoituu kun puhutaan ja ollaan rauhallisia. Kuinka toivonkaan että Ret ymmärtää pian ettei sen tarvitse suojella minua vaan että tilanne on minun hallinassa ja vastaan tulevat koirat on ystäviäni ja myös Retin. tälläista tänään Espoon Matinkylästä.

mancholla on tätä sama haukkuilmoitusta. Hätä jos tulee,vinkuu. Yksin jos on, haukkuu,jos kuulee että jossain lähellä ollaan mutta ei näe. Ikäänkuin panikoi että jätettiinkö hänet yksin. remmiräyhää ei ole. kulkee tosi nätisti. pientä vetoa on havaittavissa mutta "ohjaan" hihnalla. hyvin toimii minulla,isännällä ei oikein vielä :D tietysti miulla eri menneisyys koirien kanssa,ollu niiden kanssa aina niin perinteiset opit miulle hepompaa tehdä. Niin ja mancho istuu pyynnöstä, menee maahn pyynnöstä ja nyt ollaan tassunanto pyynnössä menossa. kaikki sujuu ja suomenkielellä sek käsieleillä. samaten "ahneuden" oon testannu. makkaranpala suussa ja mancho ottaa sen siitä, toooooooooooosi varovasti <3 kaikkia pieniä juttuja pienissä hetkissä opiskellen niin hyvää tulee. varmasti <3