Jänskättää
Mie oon iha täpinöissä.
Liisa soitti miulle tänään (toki perinteisesti en oo ees puhelinta kuullu lasten metelöinnin yli) ja sit mie soitin hälle takas. Hää sanos et Mancho olis meilllä huomen aamulla 8-9 väissä <3 No siis miehän oon iha täpinöissä täällä, mitenköhän mahdan saaha ees nukuttua :D Kello pitänee laittaa kumminki varuuks herättään etten mie vaan nuku oman onneni ohi :)
Mies lähti tänään mökille ruokolahteen joten mie oon täällä himbessä vain lasten kanssa. Tänään tuli tavallaa hyviä mutta tavallaan myös huonoja uutisia pikku-ukon asian tiimoilta,joten manchon tuoma energisyys on enemmän ku tarpeen. Ei tarvi sitten mietiskellä jonnin joutavia asioita liikaa. Miulla kun on tapana miettiä, miettiä, ja miettiä...aivan liikaa :D
Mie oon jottain juttuu lukenu nuosta terapiakoirista. Ja kyllä mie uskon että koira menee terapeutista ihan täysin! Kuinka monet itkut miunkii edesmennyt koirani Ransu on miulta nähny <3 Mie muistan vieläkin sen ku mie pikkutyttön aloin itkee,millon minkäki syyn takia, niin Ransu tuli aina siihe miu eteen. Laski pään siihe niin et mein otsat oli vastakkain. Kukaan muu koira ei oo ikin tehny niin. Ransu teki. Ja se oli siin niin kauan ku mie itkin. Sit ku mie lopetin, ransu nuoli naaman ja kävi maata siihe miun jalkoi juureen. Voi että se oli rakas koira miulle. Vieläki on ikävä. Ransu oli 8-vuotias kun jäi auton alle :( Senkii mie mustan nii eläväst et kipiää teki. Mie kuulin vinkasun ja jotenkii mie vaan tiesin...juoksin sinne tien reunaan ja näin ku ransu makas siin ....polvistuin sen vieree ja hää nosti päätää ja katso minuu suoraa silmiin...sit pää laski ja silmät meni kii. Mie ain aattelin et hää jätti miu hyvästit....Hää ol niin rakas <3
Sen jälkee mie keskityinkii meen perheen toiseen koiraan joka tuli meille ihan pari kk ennen ku ransu kuoli. Jami oli lassie. Kiltti ku mikäkin ja uskollinen rakkaus. Vaikka hän olikin saanu ensimmäisen puolentoista vuoden elinaikans ihan hirveesti selkään :( ( miten ihmiset voi saatana hakata koiria!!!) Jamilla vanhuuttaan sitten alkoi takajalat pettämään ja kulku oli liian vaivalloista. Pari kk enne ku täytti 16 vuotta, Jami pääsi unien saarille. Voi sitä itkun määrää miulla taas.
Jotkut ihmiset sanoo,että eläimeen ei voi kiintyä liikaa tai että eläin ei voi kiintyä ihmiseen liikaa.
Paskapuhetta sanon minä.
Esimerkkinä nyt vaikka tuo miun esikoisen koira,Siiri.
Siiri oli 10kk ikänen ku haettiin se meille. Siitä tuli välittömästi sonjan koira. Se oppi kellonajat millo sonja tuli koulusta ja odotti aina ovella, tai sitten alko vinkumaan ja steppaamaan pitkin asuntoo kun huomas et perkele, likka on myöhäs. Niinpä olikin ihan luonnollista että nyt kun esikoinen muutti isälleen, hän otti siirin mukaan. Kyl mie sen olisin voinu pitää,mut mie tiijän et siiri olis ikävöiny liikaa sonjaa. Joten näin siiri muutti sinne mihin sonjakin. Tuleehan tuo sitte aina lomilla kun isot lapset tulee meille :)
Siiri varmaa menee kyllä rakastuun manchoon :D Onneks ne voi sitte harrastaa ihan turvaseksiä :D
Ai kauheeta minuu :D :D :D
Taitaa olla aika nyt tältä iltaa poistuu täältä.
Mie laittelen huomenna kuulumisia ja varmasti kuviakin :) Jakselkaahan odottaa ;) (jos itekkää jaksan!!)