Mie oon iha täpinöissä.

Liisa soitti miulle tänään (toki perinteisesti en oo ees puhelinta kuullu lasten metelöinnin yli) ja sit mie soitin hälle takas. Hää sanos et Mancho olis meilllä huomen aamulla 8-9 väissä <3 No siis miehän oon iha täpinöissä täällä, mitenköhän mahdan saaha ees nukuttua :D Kello pitänee laittaa kumminki varuuks herättään etten mie vaan nuku oman onneni ohi :)

Mies lähti tänään mökille ruokolahteen joten mie oon täällä himbessä vain lasten kanssa. Tänään tuli tavallaa hyviä mutta tavallaan myös huonoja uutisia pikku-ukon asian tiimoilta,joten manchon tuoma energisyys on enemmän ku tarpeen. Ei tarvi sitten mietiskellä jonnin joutavia asioita liikaa. Miulla kun on tapana miettiä, miettiä, ja miettiä...aivan liikaa :D

Mie oon jottain juttuu lukenu nuosta terapiakoirista. Ja kyllä mie uskon että koira menee terapeutista ihan täysin! Kuinka monet itkut miunkii edesmennyt koirani Ransu on miulta nähny <3 Mie muistan vieläkin sen ku mie pikkutyttön aloin itkee,millon minkäki syyn takia, niin Ransu tuli aina siihe miu eteen. Laski pään siihe niin et mein otsat oli vastakkain. Kukaan muu koira ei oo ikin tehny niin. Ransu teki. Ja se oli siin niin kauan ku mie itkin. Sit ku mie lopetin, ransu nuoli naaman ja kävi maata siihe miun jalkoi juureen. Voi että se oli rakas koira miulle. Vieläki on ikävä. Ransu oli 8-vuotias kun jäi auton alle :( Senkii mie mustan nii eläväst et kipiää teki. Mie kuulin vinkasun ja jotenkii mie vaan tiesin...juoksin sinne tien reunaan ja näin ku ransu makas siin ....polvistuin sen vieree ja hää nosti päätää ja katso minuu suoraa silmiin...sit pää laski ja silmät meni kii. Mie ain aattelin et hää jätti miu hyvästit....Hää ol niin rakas <3

Sen jälkee mie keskityinkii meen perheen toiseen koiraan joka tuli meille ihan pari kk  ennen ku ransu kuoli. Jami oli lassie. Kiltti ku mikäkin ja uskollinen rakkaus. Vaikka hän olikin saanu ensimmäisen puolentoista vuoden elinaikans ihan hirveesti selkään :( ( miten ihmiset voi saatana hakata koiria!!!)   Jamilla vanhuuttaan sitten alkoi takajalat pettämään ja kulku oli liian vaivalloista. Pari kk enne ku täytti 16 vuotta, Jami pääsi unien saarille. Voi sitä itkun määrää miulla taas.

Jotkut ihmiset sanoo,että eläimeen ei voi kiintyä liikaa tai että eläin ei voi kiintyä ihmiseen liikaa.

Paskapuhetta sanon minä.

Esimerkkinä nyt vaikka tuo miun esikoisen koira,Siiri.

Siiri oli 10kk ikänen ku haettiin se meille. Siitä tuli välittömästi sonjan koira. Se oppi kellonajat millo sonja tuli koulusta ja odotti aina ovella,  tai sitten alko vinkumaan ja steppaamaan pitkin asuntoo kun huomas et perkele, likka on myöhäs. Niinpä olikin ihan luonnollista että nyt kun esikoinen muutti isälleen, hän otti siirin mukaan. Kyl mie sen olisin voinu pitää,mut mie tiijän et siiri olis ikävöiny liikaa sonjaa. Joten näin siiri muutti sinne mihin sonjakin. Tuleehan tuo sitte aina lomilla kun isot lapset tulee meille :)

Siiri varmaa menee kyllä rakastuun manchoon :D Onneks ne voi sitte harrastaa ihan turvaseksiä :D

Ai kauheeta minuu :D :D :D

Taitaa olla aika nyt tältä iltaa poistuu täältä.

Mie laittelen huomenna kuulumisia ja varmasti kuviakin :) Jakselkaahan odottaa ;) (jos itekkää jaksan!!)

Aamulla ysiin mennessä karvakorvarakkaus olis tulossa :)

Voi hitsi mite mie jaksan oottaa :D

Paistan täs just pitsaa murulle ja miulle iltapalaks. Huomasin et uunin lamppu, siis se mikä siellä sisällä on, alko vilkkuun o.O Siis se vilkkuu ku uuni on valmis tavaralle. Miks toikin kuulosti nyt niin ...oudolta :D No kumminkin,en tienny et uunissa tällästä ominaisuutta onkaan.

Tänään on nyt haettu Mancholle safkasäkki valmiiks. Taas Milli haisteli ja mietti että mitähän hittoo tuo mami nyt roudaa tollasii isoi nappuloi kaupasta ku hälkii niin huonot hampaat ettei niit voi syödä :D Ja neiti on muuten aika kovasti ihastunu tuohon miun mieheen :D Ei tarvi olla ku 20 min pois kotoo niin tää kaveri saa sekokohtauksen ku kotiudutaan ja hyppii ukon jalkoi vasten :D Ihan höpsö koiruus <3 Varsinkin ku tämä rouva ei pahemmin ole miespuolisista ikin oikee tykänny, aristan ja pelänny kyllä senki eestä.

Muru sitten tuossa sanoikin, kun nyt lähtee vkl reissulle että mites hää nyt tänne uskaltaa tulla kun täällä on tapahtunu lisääntyminen sinä aikana kun hää on poissa :) Sanoin että eikö se oo vaa hyvä että se en ole kumminkaan mie joka täällä sillä välin lisääntyy :D

Niijoo ja pitänee sanoo että miulla on sitte tapana kirjottaa asiat niinku ne on, kaunistelematta. Jos miust tuntuu että nyt on hetki kirjottaa ne maan rumimmat sanat niin nehän sitte varmasti täältä löytyy :D Että hienosteleen en tällä sivulla ala kielenkäytön kanssa. Meinaan vaan että kun kaikkee tuolla ulkonakin näkee niin tuleehan sitä aina sitte sanottuu ääneen....

Mie ootan niin kovaa lauantaita ettei mitää rajaa! Huomenna on siivouspäivä ja pukkaan manchon pedinki valmiiks niin sit lauantaina on kaikki niinku niiiiiiin valmista ku herra kotiutuu :) Iha huippu ihanaa!!

En muista paljoakaan synnyinpaikastani.

Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme.
Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja
hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni.
Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.
Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin
surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet.
Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin
sairas.
Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan.
Vain me kaksi.

Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme. Yksikään
ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat!
Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen
häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.
Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista.
 He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä.
 Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä.
Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan  emme pääse kenenkään mukaan.
 Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan
 ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin  pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon.
Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa  aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut!
 He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon!
 Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta.
 Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
 Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari
rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja
sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin.
 Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni,koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni...
 Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä,että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu.
 En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!
 Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin.
 Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla,mutta se on niin vaikeaa.
 Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika".
 Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista.
 Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.
 Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.
Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta.
Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma?
Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois!
Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini.
 Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään.
 Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.
 Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta.
 Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.
 Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua
ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla
tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella ( ja hellällä kuonon tökkäisyllä).
Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

Vielä tarvis jaksaa odottaa pari päivää ennenku mancho kotiutuu :)

Mie oon nyt hommannu poitsulle hihnat ja pannan, valjaat ostetaan sitten kun hän on kotona jotta saadaan varmasti oikeen kokoset :) Ruokakuppikin jo löytyy, ja vähän jo herkkuja ;) Safkasäkki pitää  vielä hakea kun en oo muistanu sitä ostaa. Siis oon menny osteleen sitä jo useesti mutta löydän aina jotain muuta :D Ensin ostin hihnan. Sit hokasin et pantakin. Ostin sit huomiopannan ja siihen jatkoks huomiotalutin,semmonen lyhyt mikä liitetään sitten normihihnaan. Heijastimilla. Oikeen napakan värinen,kirkkaan oranssi. xD

Manchon väritys kun on hyvin "maastovarma" niin pitäähän pojan näkyä tuolla kun samoillaan.  Ohos,osasin jopa liittää kuvan mukaan :D Enköhän mie tästä kohta opi tän käytön kunnolla :) Palaillaan tyyppiset!!

Uusi blogimme on julkaistu tänään. Voit lulkea uusia postauksia RSS kautta.